Golden Riders

Golden Riders ry on Suomen Ratsastajainliittoon kuuluva, lokakuussa 2011 Pieksämäellä perustettu ratsastusseura, jonka tarkoituksena on järjestää monipuolista toimintaa hevosten parissa. Rekisteröidyksi yhdistykseksi GoR hyväksyttiin 21.11.2011.

GoR'n tarkoituksena on edistää hevosurheilua ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa hevosurheilua kunto- ja terveysliikuntana, kilpa- ja huippu-urheiluna tai liikuntaan liittyvänä yhdistystoimintana edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti


Junioritoiminta

 

juniorit2016.jpg

"Kivaa yhdessä oloa!", " Tehdään semmoista, mitä me halutaan!" ja "Pidetään hauskaa!" ovat vastaukset, kun Golden Ridersin junioreilta kysellään seuran junnutoiminnasta.
Janita Kuismin, Satu Oksman ja johtokunnan edustajana Nora-Sarah Mazouzi vastaavat yhteisten tapaamisten järjestelyistä ja infoavat lapsia ja nuoria seuran uusista jutuista. Myös aikuiset ovat tyytyväisiä säännöllisen epäsäännöllisen ja vapaamuotoisen toiminnan sisältöön, mutta hauskapidon ohella opetellaan hevostaitoja ja kilpailutoimintaa auttamalla johtokuntaa mm. kilpailujen järjestämisessä.
Tälle vuodelle on suunnitteilla yhteinen retki ja tapaamisia mahdollisuuksien mukaan. Uusia junnuja, junnujen vanhempia tai tästä toiminnasta kiinnostuneita mahtuu mukaan! Lisätietoa saa edellämainituilta vastuuhenkilöiltä.


Jäsentiedote

Tulevat kilpailut


Muuta toimintaa


Yhteistyössä


Moilas Leipomo Oy / Myymälä-Kahvila
Rautia Naumanen Pieksämäki
Green Trail, Pieksämäki
Optikko ja Kelloliike Seppänen Oy
Pieksän Print Oy
Tohman Tikki Oy
Koneyhtymä Karjalainen Ay
Suomen Ratsastajainliitto
Mäenpään Kartanon Ratsastajat Ry
Pieksämäen Ratsastusseura Pikadorit Ry
Haukivuoren Ratsastusseura Ry
Suomen Shetlanninponiyhdistys Ry
Pieksämäen Hevosystäväin Seura Ry
Nuuvinmäki
Naaran Huoltopalvelu / Cramo
Autokari Oy
Pasi Lääninpää Oy
Marjan Kukka
Studio Danny & Lucy
Juha Ylönen